tiistai 27. kesäkuuta 2017

Viimehetken näyttelysuunnitelmat ja ostos




Meidän näyttelykesä saa sittenkin jatkoa! Emme siis käyttäneet Ponkua Rovaniemen KV:ssa tuomarimuutoksen takia. Kävimme toki katsomassa näyttelyä, siitä kerron kohta.



 Päätimme ilmoittaa Ponkun Kemin KV:seen. Siellä tuomarina on Mari Lacman. Hän on arvostellut kaksi kertaa gööttejä. Eli aika uusi tuomari! Kemin näyttely on sitten meille tämän vuoden viimeinen. Ja tottakai, ensi vuoden näyttelyt ovat jo suunnitteluasteella :)

EVVKNN! Mua Ei Vois Vähempää Kiinnostaa Ne Näyttelyt!

Ja sitten se Rovaniemen KV. Siellä oli yhteensä 11 gööttiä! Gööteiksi se oli paljon. Suurin osa oli tullut Ruotsista. Ja ROP koira tuli juurikin Ruotsin puolelta. Tosiaan Ponku ei tänä vuonna siihen näyttelyyn osallistunut, mutta minä pääsin kuitenkin koiria esittämään :) Sain esittää Ponkun kasvattajan koiran paras narttu kehässä ja lopuksi vielä ROP ja VSP valinnassa. Pääsin myös esittämään islanninlammaskoiran kasvattajakehässä. Välillä on kiva esittää muitakin koiria, kuin vain sitä omaa!




                             Ja tuli ostettua Rovaniemen näyttelystä uusi houkutin Ponkulle...



Kaninkarvasta tehty lelu! Ponkulla on ihan älyttömän kova riistavietti, joten hyödynnetään sitä kehässä. Suosittelen kokeilemaan, jos koiraa ei meinaa mikään kiinnostaa kehässä. Testasin tätä Ponkulle pariin kertaan ja hulluksi se tuli. Se olisi niiin kovasti halunnut rettuttaa sitä. Katsotaan sitä Kemin kehän jälkeen :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan kirjoittaa aina asiallisen kommentin!
Kiitokset sinulle :)