maanantai 9. heinäkuuta 2018

Tilannepäivitystä




Ponkun silmä on hieman parempi. Se ei enää vuoda juurikaan, mutta vuotaa kuminkin. Annamme silmätippa kuurin loppuun, eikä tähän vaivaan enää voi juurikaan enempää tehdä. Muuten Ponku on voinut hyvin ja ruokaakin syödään kaksi kertaa päivässä. Ennen Owea syötiin kerran jos silloinkaan.



Owe on alkanut vaihtamaan hampaitansa ja kohta on jo puolet lähteeneet. Ensiviikolla mennään pentukoulun kolmannelle kerralle. Kyseinen kerta piti olla huomenna, mutta kuumuuden takia ne peruttiin. Kohta se kurssikin loppuu... olen ajatellut että voidaan mennä jakokurssillekkin, kun näin hienosti on mennyt. Pentunäyttelyihinkin on ilmoittauduttu Siikajoelle ja Ouluun. Molemmat ovat syyskuussa :)