perjantai 4. syyskuuta 2015

Kunnon talutin



Olen tässä pitkään päähkäillyt meidän talutin tilannetta ja niiden kuntoa. Meillähän on jos ja vaikka minkä näköistä ja tuntuista talutinta. Lenkeillä olemme käyttäneet Joken vihreää talutinta. Nyt muutaman vuoden jälkeen talutin on alkanut hiertämään inhottavasti. Talutinta ei ole enää kiva käyttää lenkeillä. Toisen nahkaisen taluttimen lukko on jo aikoja sitten mennyt rikki. Olen miettinyt Rukan talutinta jo muutaman viikon. Sain kokeillakkin sitä talutinta kädessä viime näyttelyssä. (toisella göötillä oli sellainen) Se tuntui ihan eriltä, kuin meidän taluttimet. Kangas oli paljon laadukkaanpaa.

 Ja tänään käväisimme MuMissa jälleen kerran katsastelemassa nuita taluttimia. Siellä heti pisti silmään Solid talutin joka oli ihanan mintun värinen! Nappasimme sen tietysti mukaan :). Äitini katseli myös saman väristä pantaa. Ja sekin oli aivan ihgu....joten mukaanme lähti kunnon varustesetti. Otimme siis Rukan Solid panna ja hihnan. Ne ovat aivan ihanan tuntuisia kädessä ja näitä tullaan varmasti käyttämään hyvin pitkään. Panta on hieman paksumpi mitä edellinen. Ihan hyvä tuolle, kun joskus vielä satunnaisesti saattaa vetää. Tämä Solid sarja oli aika uusi,joten hintakin oli sen mukainen. Kyllähän kestävistä ja laadukkaista varusteista pitää olla vähän enenmän valmis maksamaankin. Talutin maksoi 24.90e ja panta 14.90e.

Ponku sanoo:
-Just...taas niin tätä varuste höpötystä.












Yritin ottaa mahdollisimman monipuolisesti kuvia.  Sanokaa vaan, jos haluatte jotain tarkemmin tietää esim. varusteista. Minua monesti ärsyttää blogeissa se, että kuvia varsteista ei monipuolisesti ole tarjolla eikä varusteista juurikaan kerrota. Joten, yritän omalta osaltani vähän tarjota lukijoillekkin tietoa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan kirjoittaa aina asiallisen kommentin!
Kiitokset sinulle :)