keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kaikenlaista touhua



Nyt on ollut jos vaikka minkälaista touhuiliua, joten tässäpä  viime aikojen juttuja 
aikajärjestyksessä  :)



Owe ja Ponku kävivät katsomassa raveja sunnuntaina. Ponkua alkoi lopussa vähän kyllästyttämään, kun ei tapahtunut mitään jännää ja Owe oli tosi reipas. Ei voi kun olla tyytyväinen!




Ponku kävi silmälääkärissä Oulussa maanantaina. Hampaat kuvattiin röngtenissä ja kanava huhdeltiin sekä varjoainekuvattiin. Varjoainekuvissa oli näkynyt jotain, mutta sen tarkemmin ei osattu sanoa. Silmiin erikoistunut lääkäri ei löytänyt syytä silmän vuotoon. Nyt on kolmen viikoa silmätippoja ja kipulääkettä.




Maanantaina illalla alkoi Owella pentukoulu. Aloitettiin katsekontaktin ja luoksetulon treenaaminen. Oli tosi kivaa touhuilla Owen kanssa, kun hän keskittyy ja haluaa treenailla. Kurssilla on yhteensä neljä koirakkoa ja kolme kertaa vielä koulua jäljellä. Tällä hetkellä harjoitellaan kurssilla opittua kotona.




Owelle on aloitettu ruuan vaihto Royal Canin Junior smallista Medium Adultiin. Vaihdos tehdään pikkuhiljaa eli vanhaan ruokaan heitetään aluksi muutama nappula uutta ja kasvatetaan uusien nappuloiden määrää vähitellen. Ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa uuden ruuan kanssa, uusi ruoka maistuu erinomaisesti. Ihanaa kun on koira jolle ruoka maistuu!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan kirjoittaa aina asiallisen kommentin!
Kiitokset sinulle :)