sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

6.3: Vuoden ensinmäiset Mätsärit



Hyvin meni! Ilmoittauduttiin siis Äijä Handleriin ja pieniin aikuisiin. Äijä Handleri oli ensin ja ihan hyvinhän heillä meni :) Kovat olivat paineet, kun viime vuonnahan he voittivat ja tänäkin vuonna kävi niin! Eli Äijä Handlerista napattiin 1. sija :) Eli tosi hyvin lähtivät mätsärit käyntiin. Titteli pysyi täällä eikä tarvinnut toisille titteliä tänä vuonna luovuttaa.



Sen jälkeenhän oli pienet aikuiset. Ponku oli vähän reppanana, joten sininen nauha tuli. Tuomari toivoi, että Ponku olisi ollut vähän iloisempi. Mutta kun ei kiinnosta niin silloinhan Ponkua ei myöskään kiinnosta. Neljän parhaan valinnassa Ponku vähän reipastui. Tuomari valitsi ensin neljä parasta ja me ei tiputtu! Sijoituksia vaan jaettiin ja meidät valittiin viimeisinä elikkäs Me voitimme taas!







No, sittenhän piti vielä BIS kehäänkin jäädä, kun siniset pienet aikuiset voitettiin :) Kuluihan siinä muutama tunti odotellessa. Vihdoin ja viimein BIS kehä alkoi ja neljä parasta sijoitettiin. Meitä ei tiputettu! Tuomarit miettivät pitkään ja sijoittivat meidät neljänneksi!!! Siis aivan uskomatonta ♥



 
 
Meidän Pieni oli tänään siis Äijä handler 1, siniset pienet aikuiset 1 ja BIS 4!




4 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea teille hienosti menneestä mätsäristä!!

    VastaaPoista
  2. Minä muuten nyysin täältä yhden kuvan omaan blogiinkin.... onko nämä Tuijan ottamia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa :) Kunhan vaan mainitsee jonkun meistä. Ja kyllä, on äitin ottamia kuvia tässä postauksessa.

      Poista

Muistathan kirjoittaa aina asiallisen kommentin!
Kiitokset sinulle :)